Levyosiot tarkoittavat levyn jakamista osiin. Jokainen osa on jaon jälkeen riippumaton muista. Tätä voi verrata seinien pystyttämiseen talossa; jos lisäät huonekaluja yhteen huoneeseen se ei vaikuta muihin huoneisiin.
Mikäli koneessasi on jo käyttöjärjestelmä (Windows95, Windows NT, OS/2, MacOS, Solaris, FreeBSD) ja haluat tunkea Linuxin samalle kiintolevylle, joudut luultavasti tekemään levyosiot (disk partitions) uudestaan. Yleisesti ottaen, mikäli muutetaan levyosiota jossa jo on tiedostojärjestelmä, tuhotaan samalla kaikki levyosiolla ollut tieto. Tästä syystä pitäisi aina tehdä varmuuskopio ennen kuin levyosioihin kosketaan. Käytetään taas vertausta talosta ja seinistä: jos siirrät seinää, kantaisit varmaan kaikki huonekalut pois tieltä ettet riko niitä (tai seinää). Kaikeksi onneksi on vaihtoehto joka sopii eräille käyttäjille; katso Uudelleenosiointi DOS:sta, Win-32:sta tai OS/2:sta hävittämättä tietoa, Kohta 4.7.
GNU/Linux tarvitsee ainakin yhden levyosion itselleen. Yhdessä levyosiossa voi olla koko käyttöjärjestelmä, sovellukset ja henkilökohtaiset tiedostot. Useimpien mielestä myös sivutus-osio (swap)[5] on välttämätön, vaikka tämä ei välttämättä pidäkään paikkaansa. "Swap" on käyttöjärjestelmän työtilaa, sen avulla järjestelmä voi käyttää halpaa levytila "näennäismuistina" (virtual memory). Sijoittamalla sivutusalueen omaan levyosioonsa Linux voi käyttää sitä huomattavasti tehokkaammin (on mahdollista pakottaa Linux käyttämään tavallista tiedostoa sivutusalueena, mutta sitä ei suositella).
Useimmat haluavat kuitenkin GNU/Linux:lle enemmän kuin pienimmän mahdollisen määrän levyosioita. On kaksi syytä jakaa tiedostojärjestelmä useaan pienempään levyosioon. Ensimmäinen on turvallisuus. Jos tiedostojärjestelmä sattuu turmeltumaan, vaikutus yleensä rajoittuu yhteen levyosioon. Näin ollen pitää korvata (varmuuskopioilta joita olet huolellisesti tehnyt) vain osa järjestelmästä. Ainakin on syytä harkita juuriosion "root partition" luomista. Tässä osiossa on järjestelmän välttämättömimmät osat. Mikäli mitkä muut osiot tahansa turmeltuvat, voit silti käynnistää GNU/Linuxin korjataksesi järjestelmän. Näin voi välttää järjestelmän asentamisen alusta alkaen.
Toinen syy on yleensä tärkeämpi yrityskäytössä, mutta on enemmänkin
riippuvainen koneen käyttötarkoituksesta. Olettakaamme jonkin ohjelman
pillastuvan ja ryhtyvän täyttämään levyä. Mikäli ongelman aiheuttavalla
prosessilla on pääkäyttäjän oikeudet (root privileges, järjestelmä varaa osan
levystä vain pääkäyttäjälle), voi levy äkkiä täyttyä. Tämä ei ole hyvä juttu,
koska käyttöjärjestelmän on käytettävä tiedostoja (sivutusalueen lisäksi)
moneen tarkoitukseen. Pulma ei edes välttämättä ole paikallista alkuperää.
Esimerkiksi roskaposti (spam) voi helpostikin täyttää levyosion. Käyttämällä
useita levyosioita suojataan järjestelmä monilta tämänkaltaisilta ongelmilta.
Jos käytetään sähköpostia vielä esimerkkinä, sijoittamalla
/var/spool/mail omalle levyosiolleen suurin osa järjestelmästä
toimii roskapostista huolimatta.
Vielä yksi syy koskee niitä, jolla on iso IDE levy, eikä käytetä LBA:ta (Linear Block Addressing) eikä "overlay drivers":eja (joskus kiintolevyn valmistajan toimittamia). Tässä tapauksessa on juuriosio sijoitettava levyn 1024 ensimmäiseen sylinteriin (yleensä noin ensimmäiset 524 Megatavua).
Ainoa oikeasti harmillinen piirre useiden levyosioiden käytössä on, että etukäteen on vaikea tietää mitkä tarpeet ovat. Mikäli levyosio on liian pieni on joko asennettava järjestelmä uudestaan tai jatkuvasti siirreltävä tiedostoja jotta liian pieneen osioon saadaan tilaa. Toisaalta, mikäli levyosio on liian iso, menee hukkaan levytilaa jota voitaisiin käyttää muualla. Levy on nykyään halpaa, mutta miksi viskoa rahaa menemään?
On tärkeää päättää minkälaista laitteistoa olet tekemässä. Tästä määräytyy levytilan tarve ja se miten kiintolevyjen osiot kannattaa tehdä.
Debian tarjoaa muutaman oletusarvoisen "malliasennuksen" ("Profile", katso Valitse malliasennnus, Kohta 7.22) helpottamaan valintaa. Malliasennukset ovat ohjelmapakettien joukkoja. Joukkoon kuuluvat ohjelmapaketit merkitään automaattisesti asennettaviksi.
Jokaiseen yksittäiseen malliasennukseen liittyy valmiiksi asennetun järjestelmän koko. Vaikka et käyttäisikään näitä malliasennuksia, ovat edempänä esitetyt tiedot tärkeitä antamaan osviittaa levyosioiden koosta.
Seuraavat ovat joitakin malliasennuksista (tai itse keksittyjä) kokoineen:
Muista etteivät yllä mainitut levytilan käytöt huomioi muita tiedostoja joita
yleensä koneissa on, kuten käyttäjien tiedostot, sähköpostit ja muu data. On
parasta varata levytilaa runsaasti omille tiedostoille ja datalle. Erityisesti
Debianin /var-osio sisältää paljon tilatietoa.
dpkg-tiedostot (tieto kaikista asennetuista paketeista) voivat
helposti viedä 20MB; logit ja muut huomioiden pitäisi varata ainakin 50MB
/var:lle.
PC:n BIOS asettaa yleensä lisärajoituksia kiintolevyn osiointiin. Levyn
"primary" ja "logical" -osoiden määrä on rajoitettu.
Lisäksi BIOS voi tehdä käynnistyksen vain tietyistä levyn kohdista. Lisätietoa
löytyy Linux
Partition HOWTO:sta, mutta tässä osassa on suppea katsaus, jonka
tarkoituksena on auttaa suunnittelemaan useimmat tilanteet.
"Primary" -levyosiot ovat PC-levyjen alkuperäinen osiointitapa. Niitä voi kuitenkin olla vain neljä. Tämän rajoituksen kiertämiseen keksittiin "extended" eli "logical" osiot. Määrittelemällä yksi primary-osio extended-osioksi, voidaan tuolle osiolle varattu levytila jakaa edelleen loogisiin osioihin. Loogisten levyosioiden määrää ei ole rajoitettu, mutta levyä kohti voi olla vain yksi extended-osio.
Linux rajoittaa levyosioiden määrän viiteentoista SCSI-levyä kohti (3 käytettävissä olevaa primary-osiota, 12 loogista osiota) ja 63:een IDE-levyllä (3 käytettävissä olevaa primary-osiota, 60 loogista osiota).
Viimeinen PC:n BIOS:sta tiedettävä asia on, että käynnistysosio, eli osio jossa käyttöjärjestelmän ytimen "image" on, on oltava kokonaan levyn ensimmäisten 1024 sylinterin alueella. Koska juuriosio on yleensä myös käynnistysosio, on varmistuttava juuriosion mahtuvan ensimmäisiin 1024:ään sylinteriin.
Isoilla levyillä voi joutua käyttämään BIOS:ssa asetettavia sylinteriosoituksen
muunnoksia, kuten LBA. Enemmän tietoa suurien levyjen käytöstä löytyy Large Disk
HOWTO:sta. Jos käytetään sylinteriosoituksen muunnoksia, on
käynnistysosion mahduttava muunnettujen 1024:n sylinterin alueelle.
Linuxin levyjen ja levyosioiden nimet ovat erilaiset kuin muissa käyttöjärjestelmissä. Levyosioita tehtäessä on tiedettävä Linuxin käyttämät nimet. Tässä on nimeämiskäytännön perusteet:
/dev/fd0.
/dev/fd1
/dev/sda.
/dev/sdb ja niin edelleen.
/dev/scd0, tunnetaan myös nimellä
/dev/sr0
/dev/hda
/dev/hdb
/dev/hdc ja /dev/hdd. Uusissa
IDE-ohjaimissa saattaa olla kaksi kanavaa, jolloin ne toimivat kuin kaksi
ohjainta.
/dev/xda.
/dev/xdb.
Kunkin levyn osioihin viitataan lisäämällä kymmenjärjestelmän numero levy
nimeen: /dev/sda1 ja /dev/sda2 tarkoittavat
ensimmäistä ja toista levyosiota järjestelmän ensimmäisellä SCSI-levyllä.
Tässä esimerkki elävästä elämästä. Olettakaamme järjestelmässä olevan 2
SCSI-levyä, yksi SCSI-osoitteessa (SCSI ID) 2 ja toinen SCSI-osoitteessa 4.
Ensimmäinen levy (osoitteessa 2) on siten nimeltään sda ja toinen
sdb. Jos sda -levyllä on 5 levyosiota (2 primary ja
3 logical), ne ovat nimeltään sda1, sda2,
sda5, sda6 ja sda7 (koska loogisten
osioiden numerointi alkaa 5:stä). Samalla tavalla nimetään sdb
-levy ja sen osiot.
Huomaa: mikäli on kaksi SCSI-ohjainta (SCSI host bus adapters), levyjen järjestys saattaa olla sekava. Paras ratkaisu tässä tapauksessa on katsoa käynnistyksen ilmoituksia, olettaen että tiedät levyjen mallit.
Linux nimeää "primary" levyosiot levyn nimellä johon lisätään numerot
yhdestä neljään. Esimerkiksi ensimmäinen "primary" osio
ensimmäisellä IDE levyllä on /dev/hda1. Loogiset osiot
numeroidaan alkaen 5:stä, jolloin ensimmäinen looginen osio samalla levyllä on
/dev/hda5. Muista että extended-osio, eli se primary-osio joka
sisältää loogiset osiot, ei itse ole käyttökelpoinen.
Kuten edellä kuvattiin, kannattaisi ehdottomasti olla erillinen pieni juuriosio
ja suurempi /usr levyosio, mikäli levyllä vain on tilaa.
Esimerkkejä on edempänä. Useimmille käyttäjille riittää aluksi mainitut kaksi
levyosiota, erityisesti mikäli käytössä on yksi pieni levy, koska jakaminen
useisiin osioihin saattaa tuhlata tilaa.
Joissakin tapauksissa saatetaan tarvita erillinen /usr/local -osio
mikäli on aikomus asentaa useita ohjelmia jotka eivät tule Debian
levitysversion mukana. Mikäli koneesta tulee sähköpostipalvelin, saattaa olla
tarpeen luoda /var/spool/mail erillisenä osiona. Usein on hyvä
ajatus sijoittaa /tmp omalle levyosiolleen, esimerkiksi 20 tai
32MB kokoisena. Mikäli asennat palvelinkonetta jossa on paljon
käyttäjätunnuksia, on erillinen iso /home osio yleensä eduksi.
Ylipäätään levyosiot vaihtelevat konekohtaisesti käyttötarkoituksesta riippuen.
Hyvin monimutkaisiin tilanteisiin on syytä lukea Multi Disk
HOWTO. Tuo ohje sisältää yksityiskohtaista tieto joka enimmäkseen
kiinnostanee Internetpalveluntarjoajia ja palvelinkoneiden pystyttäjiä.
Mitä tulee sivutus-osion kokoon, asiasta ollaan montaa mieltä. Yksi peukalosääntö joka toimii hyvin on käyttää sivutukseen yhtä paljon levytilaa kuin on keskusmuistia, vaikkakaan ei taida olla hyötyä yli 64MB:n sivutus-osiosta useimmisssa käyttötarkoituksissa. Se ei myöskään pitäisi olla pienempi kuin 16MB useimmissa tapauksissa. Näihin sääntöihin on tietysti poikkeuksia. Mikäli yrität ratkaista 10000 yhtälön yhtälöryhmää koneessa jossa on 256MB keskusmuistia, saatat tarvita Gigatavun verran (tai enemmänkin) sivutustilaa.
Esimerkiksi kirjoittajan kotikoneessa on 32MB keskusmuistia ja 1,7GB:n IDE-levy
/dev/hda. 500MB:n DOS osio on /dev/hda1 (olisi
pitänyt pistää 200MB kun ei sitä koskaan käytetä)[Joo joo, niin ne kaikki
sanoo. Suom. huom.]. 32MB:n sivutus-osio on /dev/hda3 ja loput
(noin 1,2GB /dev/hda2) on Linux osiota.
Levyosiot voi tehdä joko ennen Debianin asennusta tai asennuksen aikana. Mikäli koneessa käytetään vain Debiania, pitäisi levyosiot tehdä asennuksen yhteydessä (``Tee kiintolevylle levyosiot'', Kohta 7.5). Mikäli koneessa on enemmän kuin yksi käyttöjärjestelmä, pitäisi yleensä tehdä kunkin käyttöjärjestelmän levyosiot käyttöjärjestelmän omilla työkaluilla.
Mikäli käsittelet kiintolevyllä jo olevia FAT tai NTFS -osioita, suositellaan käytettäväksi joko alla olevaa tapaa tai Windowsin tai DOS:n omia työkaluja. Muuten ei ole tarpeen tehdä levyosioita DOS:sta tai Windows:sta; Linuxin työkalut levyosoiden tekoon tekevät yleensä parempaa jälkeä.
Yleisimpiä asennuksia on koneeseen jossa jo on DOS (mukaanlukien Windows 3.1), Win-32 (kuten Windows 95, 98 tai NT), tai OS/2 ja halutaan asentaa Debian samalle levylle hävittämättä näitä muita käyttöjärjestelmiä. Kuten Taustaa, Kohta 4.1:ssa selitettiin, olemassaolevan levyosion koon pienentäminen lähes varmasti turmelee osiossa olevan datan mikäli asianmukaisia varotoimenpiteitä ei ole tehty. Tässä kuvattu tapa, vaikkakaan sen ei taata suojelevan tiedostojasi, toimii käytännössä erittäin hyvin. Varmuuden vuoksi pitäisi tehdä varmuuskopio.
Ennen tämän pidemmälle menemistä pitäisi olla päätettynä miten levy jaetaan osioihin. Tämän osan menetelmä vain jakaa osion kahteen osaan. Yhdessä on alkuperäinen käyttöjärjestelmä ja toista käytetään Debianissa. Debianin asennuksen aikana on mahdollisuus käyttää Debian-osiota halutulla tavalla, t.s. sivutukseen tai tiedostojärjestelmään.
Ajatuksena on siirtää kaikki levyosiolla oleva data osion alkuun ennen osioiden muuttamista, jotta mitään ei häviäisi. On tärkeää tehdä mahdollisimman vähän datan siirron ja levyosioiden muuttamisen välillä, jotta mitään tiedostoa ei kirjoitettaisi levyosion loppuosaan koska tämä pienentää levytilaa joka voidaan osiosta ottaa.
Ensimmäiseksi tarvitaan fips joka on saatavilla
tools/-hakemistosta lähimmästä Debian tiedostopalvelimesta tai sen
kopiosta (mirror). Pura pakattu tiedosto unzip-ohjelmalla ja
kopioi tiedostot RESTORRB.EXE, FIPS.EXE ja
ERRORS.TXT käynnistyslevykkeelle. Käynnistyslevykkeen voi tehdä
DOS:ssa komennolla sys a:. fips:n mukana tulee
erittäin hyvät käyttöohjeet jotka halunnet lukea. Aivan varmasti joudut
lukemaat käyttöohjeet jos käytät levyn pakkausta tai "disk manageria"
FIXME: mikä on disk manager?. Tee levyke ja lue käyttöohjeet ennen
kuin eheytät levyn (defragment).
Seuraavaksi on kaikki data siirrettävä levyosion alkuun. defrag,
joka on mukana DOS 6.0:ssa ja myöhemmissä, tekee tämän helposti. Katso
fips:n käyttöohjeesta muita ohjelmia jotka osaavat tehdä tämän
saman. Huomaa, että mikäli sinulla on Windows 95, on defrag
ajettava sieltä, koska DOS ei ymmärrä FAT32:n levytilanvaraustaulukoita joita
joskus käytetään Windows 95:ssä ja myöhemmissä.
Kun defragment tai vastaava on ajettu (mikä voi kestää kauan
isolla levyllä), tee uudelleenkäynnistys tekemälläsi
fips-levykkeellä. Anna komento a:\fips ja seuraa
ohjeita (jotka ovat englanniksi).
Huomaa että levyosioiden hallintaohjelmia (partition managers) on useita,
mikäli fips ei pelitä sinun tapauksessasi.
Mikäli Linux työkaluilla tehdään DOS-levyosioita tai muutetaan DOS-osioiden
kokoa, on usein ollut ongelmia näin tehtyjä FAT-osioita käytettäessä. On
raportoitu esimerkiksi hitaudesta, jatkuvista ongelmista
scandisk:n kanssa tai muista kummallisista virheista DOS:ssa tai
Windows:ssa.
Ilmeisesti on hyvä ajatus kirjoittaa muutaman ensimmäinen sektori täyteen
nollaa aina kun tehdään tai muutetaan DOS:n käyttöön tuleva levyosiota. Tee
tämä ennen kuin suoritat DOS:n format-komennon, Linuxista:
dd if=/dev/zero of=/dev/hdXX bs=512 count=4
tapio.lehtonen@iki.fiajk@debian.org